Iijoki 360 – Elämyksiä luonnon ja veden äärellä

Ajankohta: 1.8.2025-31.5.2027

Iijoki 360 -hanke kehittää Iijoen alueen matkailua kohti vastuullista, ympärivuotista ja kansainvälisesti houkuttelevaa vesistömatkailukohdetta.

Keskiössä ovat matkailuyritysten digitaalisten ja kansainvälistymisvalmiuksien parantaminen, asiakaslähtöisten ja tarinallisten matkailutuotteiden kehittäminen sekä alueen matkailutarjonnan näkyvyyden lisääminen. Hankkeessa tuetaan matkailutoimijoiden yhteistyötä ja hyödynnetään matkailutrendejä sekä vastuullisten elämyksien kehittämistä. Opintomatkoilla yritykset oppivat toimimaan matkanjärjestäjien kanssa ja alue omaksuu kansainvälisesti menestyneitä matkailukonsepteja.

Hankkeen tuloksena syntyy uusia asiakaslähtöisiä palveluja, vahvempi yhteistyöverkosto ja kansainvälisesti houkutteleva matkailutarjonta, jonka kehittäminen jatkuu hankkeen jälkeenkin. Lisäksi tavoitteena on, että hankkeen myötävaikutuksesta alueelle syntyy uusia matkailuyrityksiä.

Iijoki 360 -hanke keskittyy alueen matkailun tehokkaimpiin kehitystoimiin, jotka tuovat kaivatun muutoksen ja nostavat alueen matkailun uudelle tasolle Iijoen matkailun kehittämissuunnitelman 2025–2030 mukaisesti. Hankkeen myötä alueen matkailuyritykset saavat konkreettista tukea ja osaamista digitaalisen markkinoinnin, tuotteistamisen ja kansainvälistymisen kehittämiseen, mitkä ovat kehittymisen pullonkauloja.

Hankkeen toteuttaa Iin Micropolis Oy. Hankkeen kumppaneita ovat Business Oulu -liikelaitos ja Iijoki-sopimus. Hanke toteutetaan harvaan asutulla maaseudulla Iissä ja Oulun Yli-Iissä. Hankkeeseen voivat osallistua myös muut Oulun Seudun Leaderin ja Pohjois-Pohjanmaan alueen matkailutoimijat. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat maaseudun pienyrittäjät sekä yrittäjyyttä suunnittelevat toimijat ja yhdistystoimijat. Hyödynsaajia ovat alueen kunnat, jotka hyötyvät alueen vetovoiman ja liiketoiminnan vahvistumisesta sekä matkailun kausiluonteisuuden tasaantumisesta sekä toimijat, jotka kehittävät ja markkinoivat alueen matkailua.

Hanke toteutetaan 1.8.2025-31.5.2027. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Oulun Seudun Leader -ryhmältä. Hankkeen budjetti on 193 505,90 €, josta (EU+valtio) osuus on 123 843,78 €.

Lisätiedot

Projektipäällikkö Virpi Keränen
p. 050 326 5168, [email protected]

Hankkeessa mukana